Hiihtomaan työmaatilanne 30.4.2003
Talvella pidimme piirustuskilpailun Kotkan koulujen 3 ja 4 luokkalaisille, ideana oli
että saataisiin lasten ajatuksista kuva minkälainen hiihtomaan pitäisi heistä olla. Piirustuksia
tuli noin 200 kpl josta kolme palkittiin 50 euron lahjakortilla.
Palkitut työt piirsivät: Anni Kuusisto ja Sasu Jaakkola Toivo Pekkasen koulusta sekä
Lyly-Petteri Mikael Heikkilä Hurukselan koulusta.
Hiihtomaan työryhmä sai hyviä ideoita piirustuksista, miltä hiihtomaa lasten silmissä
pitäisi näyttää.
Hiihtomaan rakentaminen on taas käynnistynyt talven jälkeen. Huhtikuussa olivat
puiden sahaus talkoot, jossa teimme kodan ja muiden rakennusten tarvittavat
laudat sekä hirret.
Kaikki tarvittava maamassa on ajettu jo hiihtomaahan. Seuraava vaihe on hiihtomaan
muokkaus sekä maisemointi kesän aikana.
Ylikulkusillan rakentaminen saadaan valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.
Lasten leikki- ja kuntopiiripaikan työt alkavat välittömästi, kun alueen maanrakennustyö
saadaan valmiiksi toukokuun aikana. Kota pitäisi valmistua heinäkuun loppuun mennessä.
Tarkoitus olisi saada hiihtomaa valmiiksi elokuun aikana, jolloin Kymin Koskenpojat
järjestävät SM-ampumajuoksun kilpailut honkalassa. Ratojen olisi tarkoitus kulkea myös
hiihtomaan alueella.
Tähän mennessä tehdyt työt hiihtomaassa:
- Maamassat ajettu hiihtomaahan 20000 m3
- Talkootyötunnit 900h
- Seuran tekemät konetunnit 600h
- Ammattikurssikeskukset tekemät työpäivät 112
Hiihtomaa talkoot ovat joka maanantaina klo 17 eteenpäin, kaikki joukolla mukaan rakentamaan lapsille hiihtomaata!
Takaisin hiihtomaa sivulle
Lisätietoa:
Jukka Lindroos
puh. 05 2606939 tai 0400 752390
Veli-Matti Eerola
puh. 05 282040 tai 0400 650170
Petri Kanerva
puh. 040 5774340
|